Terhi Viia­nen on toiminut Tam­pereen Insinöörien toimis­tosi­h­teer­inä jo reilusti yli kaksi vuotta, ja sitä ennen hän on tehnyt muun muassa radio­haas­tat­telun Paavo Lip­pos­esta ja tele­vi­sioin­sert­tejä Tonttu Tol­jan­terin kanssa.

Terhi Viia­nen, 37, tiesi halu­a­vansa radiotoimit­ta­jaksi jo 11-​vuotiaana. Ensim­mäisen työkoke­muk­sensa Viia­nen han­kki yläk­oulun TET-​harjoittelussa radiosta, ja heti lukion jäl­keen hän suun­tasi har­joit­teluun Ylelle.

– Sil­loin se uran alku oli jo lukkoon lyöty. Muuta vai­h­toe­htoa ei ollut, enkä mä muuta halun­nut edes tehdä.

Radio­hom­mat jatkui­vat läpi opiskelu­a­jan Satakun­nan ammat­tiko­rkeak­oulussa, josta Viia­nen valmis­tui medi­anomiksi vuonna 2004. Radio Pori vai­h­tui Tam­pereella Iskelmära­dioon ja 957:aan, kun Viia­nen jatkoi opin­to­jaan Tam­pereen yliopis­tossa puhe­vi­estin­nän parissa.

Viia­nen oli hyvin määräti­etoinen radiotoimit­taja heti uransa alkume­treillä. Radio Porin har­joit­teli­jana 19-​vuotias Viia­nen pis­tet­tiin tekemään jut­tua EU-​foorumista, jonka vaikeaselkois­esta aiheesta tuleva toimit­taja ei ollut aivan täysin perillä.

– Pomo heitti sit­ten vit­sillä, että kun siellä foo­ru­missa on Paavo Lip­po­nen, niin koita saada häneltä kommentti.

Siitäkin huoli­matta, että päämin­is­teri Lip­posella oli ollut siihen aikaan tapana yrmy­illä toimit­ta­jille, päätti Viia­nen nykäistä Lip­posta hihasta muu­tamien kysymys­ten kera. Toim­i­tuk­seen palates­saan Viiasella oli mukanaan kokon­ainen Paavo Lip­posen haas­tat­telu, eivätkä kol­le­gat olleet uskoa korviaan.

Radiosta telkkariin

Viestin­täopin­not sai­vat vuonna 2008 väistyä unelmien työn tieltä, kun Viia­nen pääsi tv-​kuuluttajaksi Tam­pereen Tohloppiin.

– Ylelle päästyäni ajat­telin, että se oli mun unel­madu­uni, juuri sitä mitä halusin tehdä: viestin­tää, puhu­mista ja esiintymistä.

Tv-​kuuluttajan työnä oli myydä YLE TV2:n ohjelmia, tehdä main­ok­sia, kir­joit­taa kanavaku­u­lu­tuk­sia ja kuu­lut­taa niitä, useim­miten livenä.

Tv-​kuuluttajat oli­vat ikään kuin kana­van kasvot, jotka edus­ti­vat Yle Kakkosta niin töissä pr-​tehtävissä ja tapah­tu­missa kuin vapaa-​ajan kauppareissulla.

– Me oltiin Kakkosella kanavakasvoja. Kuu­lut­ta­jan tehtävänä oli olla inhimilli­nen linkki kana­van ja kat­so­jien välissä.

Tohlopissa Viia­nen pääsi tekemään hyvin kir­javia työte­htäviä, joista parhaiten on jäänyt mieleen Tonttu Tol­jan­terin haas­tat­telu. Yhdessä Viia­nen ja Tol­jan­te­ria näyt­televä Kunto Ojan­sivu tekivät tv-​inserttejä, ja Ojan­sivu oli tietysti ton­tun asuun pukeutuneena.

– Mä olin myös ihan kympillä mukana, että eihän se mikään Kunto ole, vaan ihan oikea Tonttu Toljanteri.

Liian hyvää ollak­seen totta

Tv-​kasvona olem­i­nen oli Viiasen mielestä hauskaa ja help­poa. Toisaalta tv-​kasvon työ lisäsi vas­tu­uta käyt­täy­tymis­estä myös vapaa-​ajalla. Pelkästään kadulla kävel­lessään oli mietit­tävä, miten itseään edusti.

– Ihmiset kat­soi­vat, että hei, toi on se Kakkoselta tuttu muija, tuolla se tekee tuol­laista ja pukeu­tuu tuolla tavalla.

Tele­vi­siossa jou­tui jatku­van arvostelun kohteeksi, mikä saat­toi olla välillä vaikeaa. Osa kri­ti­ik­istä aut­toi Viiasta paran­ta­maan omaa suori­tus­taan esi­in­tyjänä, mutta lisäksi tv-​kuuluttajat sai­vat paljon kom­ment­teja hei­dän ulkonäöstään. Tv-​käyttäytymisestä tehtiin myös suo­ria johtopäätök­siä kuu­lut­ta­jan omasta henkilöko­htais­esta persoonasta.

– Siinä mielessä se saat­toi olla aika rajua ja rankkaa, kun kat­so­jat kom­men­toi­vat ulkonäköä. Että oli­pas tuolla kamalat vaat­teet ja huonosti hiuk­set, ja kyl­läpä se sanoi type­r­ästi. Mutta kun ajat­teli, etteivät he tunne minua, niin ei tarvin­nut ottaa kri­ti­ik­istä nokkiinsa.

Tv-​ura päät­tyi vuonna 2012, kun Yle lakkautti koko tv-​kuuluttajan työnku­van. Viiaselle töi­den lop­pumi­nen ei tul­lut järky­tyk­senä tai yllätyksenä.

– Mulla oli siitä työstä aina sel­l­ainen aja­tus, että se on vähän liian hyvää ollak­seen totta. Sel­l­aisina aikoina, jol­loin kaikesta ylimääräis­estä nip­is­tetään pois, oli mulla kuu­lut­ta­jan työstä koko ajan sel­l­ainen kutina, että se ei voi mitenkään kestää kauaa.

Tv-​kuuluttajan työstä jäi rippeeksi voice-​over –kuu­lu­tusten ja main­os­ten spi­ikkaamista, mutta lop­pu­jen lopuksi töitä oli niin vähän, ettei asun­to­lainaa saanut niillä maksettua.

Pitkään freelancer-​työnä tehneenä Viia­nen ei vaipunut epä­toivoon. Toimit­ta­jana työsken­nel­lessä töitä välillä on ja välillä ei ole, ja harva pesti kestää koko loppuelämää.

– Ajat­telin vain, että sit­ten on tehtävä jotain muuta.

Ay-​toiminta tutuksi

Toimit­ta­jan ura jatkui, mutta tällä ker­taa oli aika kokeilla kir­joit­ta­van toimit­ta­jan hom­mia. Ensin Viia­nen kir­joitti jut­tuja tam­pere­laiseen paikallisle­hteen, kunnes hän tör­mäsi Tam­pereen Insinöörien työ­paikkail­moituk­seen vuo­den 2014 lopussa.

Työnkuva vaikutti muuten sopi­valta, mutta insinööri– tai ay-​jutuista Viiasella ei ollut minkään­laista koke­musta. Viia­nen päätti piraut­taa toimin­nan­jo­hta­jalle kysyäk­seen, kan­nat­taako hänen koke­muk­sel­laan hakea kyseistä hom­maa ollenkaan. Muu­ta­man viikon kulut­tua Viia­nen oli jo Tam­pereen Insinööreillä töissä.

– Se oli tosia nopea ja spon­taani tapah­tuma, mikä kan­natti kyllä tehdä.

Kah­den ja puolen vuo­den aikana Viia­nen on päässyt kir­joit­ta­maan jut­tuja jäsen­le­hti Insuun, jär­jestänyt tapah­tu­mia, tehnyt yleisiä toimis­totöitä ja kokeil­lut graafista suun­nit­telua. Tällä het­kellä meneil­lään on iso viestin­tälin­jan uud­is­tus, jonka parissa aika pääasi­assa kuluu.

Tam­pereen Insinööreissä Viia­nen on tehnyt paljon sel­l­aista, mitä ei olisi voinut aiem­min kuvitel­lakaan tekevänsä.

– Enhän mä mikään graafinen suun­nit­telija tai kir­jan­pitäjä ole, mutta on se vaan mah­dol­lista oppia mon­imutkaisi­akin asioita, kun niihin jak­saa paneu­tua. Jäl­keen­päin tulee sel­l­ainen vau-​fiilis, että tuo on oikeasti mun tekemä ja suunnittelema.

Entä miltä tun­tui siir­tyä esi­in­tyvän toimit­ta­jan töistä kir­joit­tavaksi toimit­ta­jaksi? Viiasen mukaan myös kir­joit­ta­mi­nen voi olla elämys.

– Parasta on se, kun pääsee vih­doinkin kir­joit­ta­maan ja asiat alka­vat lok­sahdella paikoilleen ihan itses­tään. Se on hyvin nautin­nolli­nen tunne, kun huo­maa, että tek­stiä vaan tulee, eikä sitä tarvitse väk­isin puristaa.

Pitkästä esi­in­tymis­taus­tas­taan huoli­matta Viia­nen jän­nit­tää haas­tat­telui­hin men­e­mistä edelleen.

– Mutta sit­ten kun pääsee siihen tilanteeseen ja jut­tele­maan sen ihmisen kanssa, niin ei enää jän­nitäkään, kun aihe onkin kiin­nos­tava ja haas­tateltava mukava.

Insuun Viia­nen kir­joit­taa useim­miten ihmi­sistä ja hei­dän ajatuk­sis­taan työelämästä, mutta välillä eteen osuu myös ay– tai insinööri­ai­heinen juttu.

– Onhan se human­is­tille aika kova pala pur­tavaksi. Ay-​toiminta on melko mon­imutkaista ja saa aina olla varovainen, että miten niitä asioita muo­toilee. Mutta toisaalta toimit­ta­jan työnku­vaan kuu­luu se, että uusista asioista ote­taan selvää.

Viia­nen kokee, että on jo kah­den ja puolen vuo­den jär­jestöu­ransa aikana ehtinyt kas­vaa sisään ay-​juttuihin. Ay-​asioihin tulee kiin­nitet­tyä huomiota muual­lakin, kuin työpaikalla.

– Esimerkiksi nais­ten asema työelämässä ja työelämän tasa-​arvoisuus ovat sel­l­aisia asioita, joi­hin pitäisi kiin­nit­tää enem­män huomiota.

Net­flixiä juoksumatolla

Kun työ­paikan ovi sulkeu­tuu, Viias­esta kuo­ri­u­tuu into­hi­moinen scifi– ja fantasianörtti.

Paras tapa viet­tää vapaa-​aikaa on tv-​sarjamaratoni. Sitä Viia­nen voisi tehdä koko lop­puelämänsä joka päivä lukuisia tun­teja päivässä. Tällä het­kellä Viia­nen odot­taa jo kuumeis­esti kakkoskau­sia Stranger Thing­sistä sekä Dirk Gen­tlyn holis­tis­esta etsivätoimistosta.

Tv-​sarjojen ohella Viia­nen myös lukee paljon, miehensä sanoin las­ten kir­joja, Viiasen oman kuvailun mukaan ”scifi– ja fantasiahölmöilyä”.

Koska Viiasen oma työ kuor­mit­taa lähinnä vain päätä, on välillä tärkeää myös urheilla. Jooga ja hik­i­jumpat ovat tosin saa­neet väistyä, kun Viia­nen keksi, miten yhdis­tää kaksi hänen lempiasiaansa.

– Menen juok­suma­tolle ja pistän Net­flixin pyörimään.

Eri­ty­isiä tule­vaisu­u­den suun­nitelmia Viiasella ei tässä vai­heessa elämää ole.

– Olisi­han se kivaa, jos olisi rahaa, mainetta ja kun­niaa. Mutta elämän aikana on oppinut siihen, että elää aina het­kessä. Suun­nitelmia voi tehdä viikon päähän, mut­tei sen enempää.

On kuitenkin yksi asia, joka on jäänyt men­neisyy­destä vaivaa­maan. Työelämä venytti yliopisto-​opintoja niin pitkälle, että mais­terin tutk­into jäi kaiken keskellä kokon­aan suorittamatta.

– Mais­terin paperit ovat jääneet mieleeni ja ovat erään­lainen haave. Puhe­vi­estin­nän sijaan ajat­telin kuitenkin kokeilla esimerkiksi markki­noin­tia tai journalismia.

Tek­sti: Miina Vil­ja­nen, kuva: Jarkko Lehtiniemi